Yhdistyksemme

Linkkejä

Linkkejä

 

Tietoja Kotkan Omakotiyhdistys Ry:stä:

  • Yhdistys on perustettu vuonna 1971.
  • Yhdistys antaa lausuntoja ja ottaa kantaa kaavoitukseen, kadunrakentamiseen sekä asuinympäristön viihtyvyyteen ja terveellisyyteen liittyviissä asioissa.
  • Yhdistys toimii ruohonjuuritasolla, sillä hallituksen tukena työskentelevät aluetoimikunnat, jotka tuntevat oman alueensa ihmiset ja heidän elinympäristönsä.
  • Yhdistys on poliittisesti sitoutumaton.
  • Yhdistys tekee yhteistyötä kaupungin ja tarvittaessa muidenkin yhteisöjen kanssa.
  • Yhdistyksellä jäsenetuliikkeitä, joista saa alennuksia esim. rakennustarvikkeista, polttoaineista ja puutarhatarvikkeista.
  • Lähemmäs tuhat jäsenisellä yhdistyksellä on painoarvoa.

Kotkan omakotiyhdistys tarjoaa jäsenilleen mahdollisuusden vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Yhdistys kuuntelee kenttää ja pyrkii toiveiden mukaisesti kehittämään toimintaansa.

Yhdistys pyrkii auttamaan ja neuvomaan jäseniään kaikenlaisissa asumiseen liittyvissä ongelmissa.

Aluetoimikunnat ympäri kaupunkia järjestävät yhteistuumin alueillensa sopivia tapahtumia, kun hallitus katsoo hyödilleseksi.

Yhdistys postittaa kaksi kertaa vuodessa jäsenilleen julkaisun. Jonka yhteydessä ovat myös yleisten kokousten kutsut.

Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 euroa.

Yhdistys hankkii myös jäsenistön käyttöön kysynnän mukaan kalustoa ja laitteita, joita jäsenet voivat lainata korvausta vastaan. Toiminnalla ei ole tarkoitus rahoittaa yhdistyksen toimintaa vaan tarkoituksena on pitää kalusto toimivassa kunnossa. Kalustosta lisää Kalusto kohdassa.